tiistai 18. maaliskuuta 2014

Salama McQueen- ja Angry Birdskakku

Salama mcQueen- ja Angry Birdskakku



Multa toivottiin 4 vuotiaalle pojalle synttärikakkua ja ensimmäinen toive oli Salama mcqueen. Myöhemmin tuli kysymys voiko kakkuun yhdistää myös änkkäreitä, koska poika piti molemmista eikä osannut päättää kumpi olisi kivempi.

Linnut ja possut oli mulle tutumpi tuttavuus, mutta salamaa en ollut hahmona ennen tehnyt, kun kerran kakun muodossa.

Hahmot tein marsipaanista, ja autoa maalasin myös pastaväreillä. Ruutuliput on myös maalattu. Välissä mansikkahillo ja mansikkamousse. Myös kakku päällystetty marsipaanilla.
Hyvää syntymäpäivää Shakurille :)



tiistai 4. maaliskuuta 2014

LPS kakku


Pieni Littlest pet shop kakku



Samalla kun maalasin edellisen LPS kuvan, tein tälläsen ponihahmon samalla tekniikalla eli maalamalla pastaväreillä marsipaanilevyn päälle. Itse kakku on vaan pienempi, vain 4 munan pohjalla minkä kostutin vaniljamaidolla. Välissä on pätkismousse. Reunat ja pursotukset on kuohukermaa.




maanantai 3. maaliskuuta 2014

Littlest pet shop kakku


Littlest pet shop kakku

Mua pyydettiin tekemään pienelle tytölle synttärikakku ja aiheena Littlest pet shopit. Toiveena oli oranssi kissa. En ole koskaan maalannut marsipaaniin kuvaa, joten nyt tuli kokeiltua sitäkin. Mitään kovin nopeeta se maalaaminen ei todellakaan ollut ja värien kuivumiseenkin meni jo pari päivää.


Vaikka maalaaminen vei aikaa, se oli myös hauskaa vaihtelua perinteisiin koristeisiin ja kun pääsin vauhtiin, maalasin vielä toisen kuvan.
Pohjana 7 munan kakkupohja ja välissä oli vadelmahilloa ja diplomaattikreemiä. Pursotukset kermaa joita värjäsin vähän vaaleanpunaiseksi ja oranssiksi. Tähdet tein marsipaanista myös.

Onnea päivänsankarille :)