perjantai 5. lokakuuta 2012


                                       Porkkanakakku


Tein tässä yksi ilta porkkanakakun. Ohje löytyi vanhasta Pirkkalehdestä ja olen ennenkin tehnyt tällä hyväksi havaitulla ohjeella tätä herkkua.


Aineksetn. 16 palaa
5 - 7 (350 g) porkkanaa
3  kananmunaa
3 dl sokeria
1 1/2 dl öljyä
3 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl kanelia
1 tl soodaa
1 tl leivinjauhetta
Kuorrutus
50 g voita
1 rs (180 g)maustamatonta tuorejuustoa
1 1/2 dl tomusokeria
1 tl vanilliinisokeria
Koristeeksi
(pähkinärouhetta tai strösseleitä)

Vaihe 1
Kuori ja raasta porkkanat hienoksi raasteeksi. Vaahdota munat ja sokeri. Lisää öljy ja porkkanaraaste. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinan joukkoon. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan (3 l).
Vaihe 2
Paista 175 asteessa noin 50 minuuttia. Anna kakun hieman jäähtyä ja kumoa.
Vaihe 3
Sulata rasva kuorrutusta varten ja sekoita joukkoon muut ainekset. Levitä kuorrute porkkanakakun pinnalle. Koristele halutessasi esimerkiksi pähkinärouheella tai strösseleillä.
 
Porkkanakoristeet on sokerimassaa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti